Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Lämmin feta-kvinoasalaatti

Kuva
Tätä ruokakokeilua suunnitellessani kvinoa oli minulle täysin uusi tuttavuus. Ennen fodmap-ruokavaliota yksi suosikkiruuistani oli kuitenkin ollut couscoussalaatti. Niinpä päätin kokeilla, toimisiko kvinoa couscousin korvikkeena. Kvinoa olikin helppo valmistaa, sillä se ei vaatinut sekoittamista keittämisen aikana - tai kuulemma sitä ei edes saisi sekoittaa. Paahdetuissa kasviksissa on paljon makua ja eriväristen porkkanoiden käyttämäinen tuo lisäväriä. Kasviksiin voisi kokeilla lisätä myös kirsikkatomaatteja. Yrteillä, pippurilla ja sitruunalla maustettu kermaviili sopii hyvin salaatin kaveriksi. 3-4 isoa porkkanaa 1/2 kesäkurpitsa 1 iso paprika n. 2 dl kvinoaa 1 prk laktoositonta fetaa kuutioina 1-2 rkl öljyä suolaa kuivattua ruohosipulia ja basilikaa Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuori porkkanat ja viipaloi ne vinottain. Pese ja pilko paprika ja kesäkurpitsa. Laita kasvikset kulhoon öjyn, suolan ja yrttien kanssa ja sekoita. Levitä kasvikset pellille ja paahda u...

Nopea halloumiwokki

Kuva
Kun kana ja riisi kyllästyttää, iloisen värinen halloumiwokki piristää ruokalistaa. Erityisesti joulun jälkeen kasvispainotteinen ja kevyt ruoka on omiaan. Maizenalla suurustaminen ei vie kauaa, ja riisinuudelit valmistuvat nopeasti wokin kaveriksi. Käytin wokkiin tuoreen tuoretta ananasta, mutta sen voi yhtä hyvin korvata tai jättää pois. Halutessaan wokkiin voi loppuvaiheilla ripauttaa myös suolapähkinöitä.  1 pkt vähälaktoosista tai laktoositonta halloumia 1 paprika 1/2 kesäkurpitsa 1-2 porkkanaa (tuoretta ananasta paloina) öljyä 1 rkl maizenaa n. 3 dl vettä tilkka kuivaa valkoviiniä tai sitruunamehua kuivattua ruohosipulia, basilikaa, paprikajauhetta, mustapippuria (suolaa) lisukkeeksi riisinuudelia Pese kasvikset ja kuori porkkana. Suikaloi kesäkurpitsa, paloittele paprika ja leikkaa porkkana ohuiksi tikuiksi. Paista kasviksia öjyssä paistinpannulla. Kuutioi halloumi ja lisää joukkoon. Kypsennä kasvikset hieman pehmeiksi, pientä rapsakkuutta saa jäädä. Lis...