Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

Kana-kasviskauratto pestolla

Kuva
Kotimainen kaura on paitsi kuiturikkaampaa kuin risottoriisi, myös oikein maukasta. Vaikka olen aiemmin käyttänyt ruokakauraa vain lisukkeena riisin sijaan, taipuu se näköjään erinomaisesti myös risotontyyppiseen ruokaan. Raikas sitruuna kruunaa kokonaisuuden! Peston kanssa voi myös oikaista valmiilla, sillä ainakin Urtekramin basilikapesto on valkosipuliton. Pesto: 1 ruukku basilikaa kourallinen pakastettua tai tuoretta karhunlaukkaa 2 tl sitruunamehua 1/2 tl sokeria oliiviöljyä mustapippuria parmesaania tai gran padanoa (ripaus mantelijauhetta) Kauratto: 3 dl ruokakauraa 1,5 dl valkoviiniä (tai vettä) 4-5 dl vettä suolaa Lisäksi: 450 g maustamattomia kanasuikaleita 1 rasia kirsikkatomaatteja 1 paprika suolaa mustapippuria savupaprikajauhetta timjamia oreganoa ruohosipulia Tarjoiluun: sitruunalohkoja basilikaa Valmista ensin pesto. Silppua yrtit ja mausta välillä maistellen. Lisää öljyä vähitellen. Lopputuloksen pitäisi olla vähän tahnamainen. Laita kattilaan viini ja kaurat. Anna kie...

Paistetut riisipaperikääröt

Kuva
  Olen pitkään miettinyt, voisiko riisipaperia hyödyntää muutenkin, kuin kylmänä nautittavissa vietnamilaisissa rullissa. Selailin reseptejä paistettavista rullista, joissa lähes kaikissa oli sisällä kaalia, joten valmiit reseptit eivät ihan napanneet. Niinpä laitoin kanajauhenlihan kaveriksi porkkanaa ja paprikaa, jotka sopivatkin hyvin yhteen. Ihan en ole varma, olisiko näille joku parempikin nimi olemassa, mutta tällä mennään. Kastikkeena voi käyttää samaa määpähkinävoikastiketta kuin vietnamilaisissa rullissakin tai sitten raikkaampaa sitruunaista ponzu-kastiketta. Täyte : 400 g kanajauhelihaa 3 porkkanaa raasteena 1 punainen paprika 1 rkl siirappia 1 rkl soijakastiketta (1 rkl kalakastiketta) (suolaa) karhunlaukkaa mustapippuria paprikajauhetta chilijauhetta juustokuminaa currya öljyä Lisäksi:  1,5 pkt riisipaperia kylmää vettä Paista jauheliha öljytilkassa. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja lisää pannulle porkkanaraasteen kanssa. Mausta ja kypsennä. Tarkista suolan ta...